Lipunnostoissa ja laskuissa Nokian Eräveikkojen omilla leireille pitäisi olla aina pukeutuneena partiopaitaan ja olla partiohuivi kaulassa perinteisen tavan mukaan.

Tapahtumissa on ollut tapana, että ennen lipun nostoa tai laskua valitaan kaksi lipun nostajaa tai laskijaa, jotka sitten keskenään päättävät roolinsa.

Lipunnostossa tai laskussa tapahtuman johtaja sanoo: ”Huomio! Lipun (laskijat / nostajat)”.

Lipun laskussa Nokian Eräveikot yleisesti eroavat muiden lippukuntien tavoista siinä, että lipunlaskijat myös viikkaavat lipun kaikkien edessä ja palauttavat sen sitten tapahtuman johtajalle. Muissa lippukunnissa on ollut kai tapana, että lipunlaskijat menevät viikkaamaan lippua sivummalle. Tätä harjoitellaan monissa tilaisuuksissa sudenpennuista lähtien, jotta lipun viikkaus sujuu, kun oma vuoro laskijana tai nostajana koittaa.